Alvar Aallon ja Ilmari Tapiovaaran klassikkokalusteita verstaalla.
Verstaallani on vuosien saatossa käväissyt suomalaisten ikisuosikkeja kaunistautumassa. Kuvissa on muutamia esimerkkejä kunnostuksista. Kuvien Artek-kalusteiden kaikki pintakäsittelytyöt – petsaukset, lakkaukset ja maalaukset – olen tehnyt siveltimellä.



(Kunnostettu ryhmä alla.)
Koivu ja mänty kellastuvat ajan myötä. Kellastuminen kuuluu puulajien ominaisuuksiin. Pintakäsittelyaineet taas ovat kehittyneet vuosikymmenten aikana paljon ja saatavilla on esim. kellastumattomia lakkoja eli niissä on UV-suoja. Joten jos kovin kellastunut kaluste ei enää miellytä silmää, uusi pintakäsittely muuttaa ilmeen. Kun lakkapinta on kulunut ja kolhuinen, uutta pintakäsittelyä kannattaa viimeistään harkita.
Puu vaalenee vanhan pintakäsittelyn poiston ja hionnan myötä. Puupinnan voi käsitellä värittömällä lakalla, sen voi petsata, pinnan voi maalata tai vahata. Toisaalta jotkut taas pitävät juurikin siitä kuluneesta, kellastuneesta ja patinoituneesta pinnasta, jossa näkyy kalusteen ikä ja koko historia. Sitä ei saa enää takaisin, jos pintakäsittelyt uusitaan.

Pirkka on lakattu värittömällä lakalla.

Pirkka on petsattu punertavan ruskealla.

Pirkka on petsattu tumman ruskeaksi ennen lakkausta.
Osa klassikkokalusteista on alun perin ollut jotain aivan muuta kuin vaaleaa puuta. Esim. Aalto-jakkaroissa käytettiin aikoinaan eri puulaatuja, petsejä, lakkoja ja maaleja. Nykyään klassikoita valmistetaan taas useissa väreissä, mikä ilahduttaa värien ystäviä. Vanhan, kuluneen kalusteryhmän saa myös tuunata oman maun mukaan ja juuri omaan kotiinsa sopivaksi. Miten olisi vaaleanpunainen 69-tuoli? Tai havumetsän vihreä Pirkka? Vai onko vaalea koivu sittenkin se sinun valintasi?





